Tulin sitten Smålannin jälkeen kipeäksi. Edellisestä kerrasta onkin aikaa. Ensin kurkku alkoi vittuilla, sitten kieli muuttui ruskeaksi (saattaa toki johtua muustakin) ja tänään katosi ääni. En antanut vastoinkäymisten kuitenkaan haitata, kun harrastin tänään ensimmäistä kertaa liikuntaa Smålkun jälkeen.

Kyseessä oli RastiPiikkiön yöreeni Isometsän surullisenkuuluisassa pöpelikössä. Hienoa oli, etten ollut ainoa paikalla. Sattuneesta syystä jalkineina olivat lenkkarit, ja kun kompassiakaan ei enää pakista näytä löytyvän, käytin Villen nauhatonta levyä, jossa oli kupla.

Suunnistusvarmuus oli, kuten aina, mykistävää ja virhemäärä 4km radalla laskettiin sekunneissa. Aikaa meni varmaan joku 40-45min, kun mukaan otettiin sellaiset kolme kilsaa verryttelyjä. Auto oli aika kaukana. Yösuunnistus on kyllä ehkä tärkein syy harrastaa lajia. Tällaisessa astetta paskemmassakin maastossa se maistui ihan mainiolle.

Reenikausi on siis polkaistu käyntiin. Jos ei tule lunta, se jatkuu viikon päästä samoissa merkeissä. Jos tulee lunta niin taidan pitää ylimenokautta, kunnes se sulaa.