Olen kesälomaillut Helsingissä kuluneen viikon, ja ajateltu hyvä harjoittelukin saatiin kivasti feidattua sumuun, kun jo viime viikolla alkaneet polvivaivat eivät ole kuin pahentuneet. ”Juoksijan” polvesta puhuvat, mutta epäuskottavalta se kuulostaa. Seuraavaksi kenties tenniskyynärpää.

Tänään 20 minuutin keskipäivänhölkällä, lämpimässä vesisateessa, olo oli kuitenkin upea. Juuri niiden fiilisten takia, joita tänään koin, elämä on aika kiva juttu. Ja kuin eilisestä minästäni ei olisi enää mitään jäljellä, tuli tunne, että juuri tämä tekee minut onnelliseksi, etten kaipaa mitään muuta.

Joku sekoitti pönttöjä, vaihtoi niiden paikat, enkä enää arvannut, minkä sisällä odotettu aarre on. Mutta ei se mitään. Pari viikkoa ja Tukholmaan, siellä kaikki alkaa aivan alusta. Jälleen kerran.