En voittanut Heppaleirin keskimatkaa, vaikka tarkoitus oli. En kertakaikkiaan osannut käyttää hyväkseni Oskarin tarjoamia ratkaisupaikkoja, enkä tohtinut olla huomauttamatta väärästä leimauksesta. Lopun pitkällä välillä toteutettu reitti oli useamman minuutin päässä nopeimmasta vaihtoehdosta, mutta kun ryömimme samaa viivaa, ei sillä juuri väliä ollut. Juostuilla kilometreillä oli väliä, ja kun vielä jäin kiinni useamman metrin leveään ojaan, ei mahdollisuuksia ollut. Noin viisitoista sekuntia tuli turpaan.

Lauantain kilpailussa onnistuin kilpailun luonteen huomioon ottaen välttämään suurimpia virheitä, mikä oli tärkeintäkin, sillä kulkua ei ollut kenelläkään. Emma hoiti tonttinssa pätevästi, ja pääsin lopulta kolmannelle ja ratkaisevalle lenkille samaan aikaan Aleksin kanssa. Mies oli sen verran hapoilla, että vaikka koukkasinkin yhtä rastia, hän pysyi rehdisti peesaavana osapuolena. Luotin ratkaisukykyyni kisan päättäneellä oluella, ja vaikken eroa saanut metsässä tehtyä, voitto tuli ja uujee.

Sanotaan nyt niin, että viikonloppu oli yksi elämäni hienoimmista, ja lauantain kisa mahtavin suunnistuskilpailu koskaan. Kuvittelepa itsesikin juoksemaan viestikisaa hyvän juoman ja seuran äärellä pelkissä uimashortseissa Yyterin dyyneillä, ja mansikoina kerman päällä osa rasteista oli aseteltu naturistirannalle, jossa elämäntapariippatissit saivat hieman pyöritellä silmiään muussakin kuin kaverin puolilöysässä.

Ja hei, mä sallin itselleni yhden viikonlopun näinkin sekaisin. Kesä 2007 on vain kerran elämässä, ja mä lähden illalla taas kohti uutta maata, varastotyötä ja arkea, mistä en vieläkään ymmärrä mitään. Nähdään seuraavissa geimeissä ja kujeissa. Mä olen taas mukana, kun tarvitaan.