Juoksin eilen ensimmäisen lenkkini Suomessa, ja pisimmän lenkkini lähes puoleen vuoteen. Päätin jatkaa harrastusta myös tänään, ja juoksin vähän toistakymmentä minuutin vetoa samanmoisella palautuksella. Kummastakin harjoitteesta voin sanoa, että vauhti oli säälittävää, kulku heikkoa ja luonnollisena seurauksena tästä olo paska ja turhautunut.

Tuli hiukan ikävä olo, kun menin pilaamaan loppukesän kelpo juoksuvireen lopettamalla portaiden nousemista lukuun ottamatta kaiken urheilun Suomeen saapumien jälkeen. Nyt kuitenkin ajattelin harjoitella jälleen ainakin hetken, ja katsoa ainakin sen, miten kauan kestää päästä sellaiseen iskuun, että juoksemisesta voisi jälleen nauttia.

Sillä sehän nykyään ainut merkittävä asia on. En voi kuitenkaan oikeasti tavoitella hyviä juoksutuloksia, sillä tilanne motivaation kanssa on mitä on. Hyvät tulokset vaatisivat edes jonkinasteista pitkäjänteisyyttä. Joskus kuitenkin, innostuneina aikoina, herää ajatus siitä, miten hauskaa olisi edes kerran kokeilla loppuun asti ja nähdä, millaisiin aikoihin omat rahkeet yltäisivät.

Toisaalta silloin, kun en harjoittele, olen lähes aina lopettamassa rimpuilun kokonaan, sillä turhaahan se periaatteessa on. Mutta pelkään aika paljon lihoamista, rapakuntoa ja sitä, että putoan kelkasta ilman mahdollisuutta nousta takaisin. Ja onhan juokseminen hauskaa touhua, silloin, kun se kulkee. On harmin paikka, että se ei kovin hyvin tunnu kulkevan, ellei sitä riittävän usein myös harrasta.

Suunnistuksen puolesta voi sanoa sen, että olen kulkenut koko kauden täysin varjojen mailla, ja tuskin tässä mitään ihmeellistä käännettä tapahtuu. Kyllä suunnistuspiirit taitavat olla itseäni innokkaampia varten, ja minun on parempi pysyä poissa. Smålantiin olen ollut itseäni väkisin änkemässä, mutta kyllä sekin on alkanut kaduttaa. Ehkä joskus vielä jotain, mutta mielellään ei nyt, ei ainakaan vielä. Tietysti jos isku tästä pikavauhtia kohenee, niin ehkä mielikin muuttuu.

Ota sitten selvää. Mistään tulevaisuuteen viittaavasta en uskalla sanoa varmaksi. Hetkeksi innostun, pian kyllästyn, taas innostun – tätä pyörimistä tekemiseni on jo useamman vuoden ollut. Jos joku keksisi, miten jaksaisin vaikka koko talven läpi, niin, että ensi keväällä olisin ennenkuulumattomassa vireessä, puheilleni saa tulla. Periaatteessa olisin valmis, mutta on tämä sama ajatuskulku nähty jo niin monta kertaa aikaisemminkin.