En tiedä onko ihmisen typeryydellä rajansa, minun typeryydelläni ei ainakaan ole. Keittelin tässä makaroneja, kuten tavallista. Minun ja keittiön välillä on kuitenkin suljettu ovi. Eikä aikaakaan, niin keittelyt unohtuvat, ja joku muu kiinnittää huomion.

Tänään makaronit muistuttivat olemassaolostaan vasta, kun kirjaimellisesti "haistoin palaneen käryä". Enkä ollut väärässä. Kattila ja makaronit olivat saaneet, sanotaanko vaikka, tummemman ulkokuoren. Ja keittiömme puolestaan asiaankuuluvan ominaistuoksun.

Vahingosta toivuttuani päätin vaihtaa päivän lounaan ranskalaisiin ja lihapulliin. Siellä ne ovat nyt uunissa. Eiköhän tunnin kuluttua niidenkin käry työnny vääjäämättä sieraimiini. Ja ai, sitä iloa, kun joku kaunis päivä täällä on palokunta herättelemässä minua kauneusunilta.

--
Jälkikirjoitus:

Tämän julkaistuani kävin katsomassa, miten ranskalaiset jaksavat. Tällä kertaa ei ollut pelkoa tulipalon syttymisestä, sillä uunissa oli varsin viileä vastaanotto. Olinhan unohtanut pistää sen päälle.