Suunnistustouhut ovat nyt pariksi kuukaudeksi ohi. En ajatellut ottaa nastareita edes mukaan. Kesäkuukaudet keskityn vauhdin ja kestävyyden parantamiseen. Jälkimmäisessä lienee enemmän kehitettävää, mutta eipä vauhtia koskaan liikaa ole. Kauden ainoana suunnistustavoitteena on juosta hyvin 25 Mannassa. Epäilenpä, että suurempi haaste on saada valitsijat vakuutettua omasta syyskunnostani, jotta ylipäätään mahtuisin joukkueeseen.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Keväällä suunnistuksen suurena rajoittimena oli oma säälittävän huono kunto. Kevätleirillä kuitenkin maratonprojektin ansiosta päätin aloittaa treenaamisen uudelleen, ja sen jälkeen suunta on jatkuvasti ollut kohti parempaa. Tämän hetken tilanteeseen olen ihan tyytyväinen, ja uskon kesän antavan vielä oleellisen sysäyksen kohti syksyä.

 

Olen jo viime syksystä asti pitänyt itseäni hyvänä suunnistajana. Olen ymmärtänyt, mitä puhdas suunnistussuoritus vaatii, ja kysymys normaaleissa maastoissa on enää keskittymisestä. Hidas vauhti toki syö motivaatiota suunnistuksestakin, ja osan kevään huonoista esityksistä pistän huoletta sen piikkiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ongelmia alettaisiin lakaisemaan maton alle.

 

Kevätyössä yritin roikkua itseäni vahvempien peesissä, ja väärä hajontarasti puolessa matkaa pudotti minut kelkasta. Tämän jälkeen pasmat sekosivat, ja yhdistettynä lopun hyytymiseen, lopputulos oli surkea. 10milan matka oli kunnolleni aivan liian pitkä, enkä uskaltautunut normaaliin suunnistusvauhtiin. Kun vielä jalkakivut pistivät lopulta kävelemään, katastrofi oli valmis. Juoksun jälkeen hävetti. Ja paljon.

 

FinnSpringissä lähdin tekemään puhdasta juoksua rennosti, mutta ensimmäisen rastin käsittämättömän suuri virhe vei suorituksen mennessään. Pidän tätä ehdottomasti huolestuttavana, etten pystynyt juoksemaan normaalisti, vaikkei mitään syytä hätäilyyn ollut. Kemiön kisoissa sen sijaan suunnistin hyvin, siellä ongelmat olivat fyysisiä.

 

Eilisessä Rastiviestissä puolestaan fyysisesti kaikki meni niin hyvin kuin se tässä kunnossa on mahdollista. Lopussa hyydyin hieman, mutta niinhän se pitääkin, kun kaikkensa antaa. Vauhti oli päälle sen verran kova yllätys, että tein virheen kisan 11:stä rastista peräti yhdeksällä. Vaikka onnistuin pitämään koukut pieninä, kertyi ylimääräistä melkein pari minuuttia, mikä on aivan liikaa, ja minkä on muututtava.

 

Kevään suunnistukset olivat vähän yhtä tyhjän kanssa, mutta en ole ollenkaan huolestunut. Maratonprojektin kannalta tärkeää on, että suunta on oikea. Kestävyyspohja on vielä kovin hatara, mutta en ole sen kanssa kiirehtinyt, se on enemmänkin talvien asioita, mutta nyt kesäksikin olen miettinyt harjoituksen painotuksen olevan pidemmissä lenkeissä. En aio niitä kuitenkaan lönkötellä, vaan yritän pitää verryttelyjä lukuunottamatta vauhdit aina kohdillaan, siellä 5min/km tuntumassa, joka tällä hetkellä on minun tasoni.

 

Ja hei, yliote on napattu: eilen 48 sekuntia meitsin hyväksi! Enää 38,5 kilometriä päälle ja se on siinä.