Lehtien värin vaihduttua on aika matkustaa kylmään, tuuliseen ja sateiseen Ruotsiin, jossa tähän aikaa vuodesta suunnistetaan kilpaa koko seuran voimin. Olen ollut itsekin mukana jo monesti, ja onhan 25 Mannan formaatti varsin onnistunut ja kiinnostava. Maasto on miellyttävää ja matkat kohtuulliset. Kilpailu on nopeatempoinen ja tilanteet vaihtelevat.

Tällä kertaa en tosin itse kilpaile kärkisijoista, sillä vaatimattomat näyttöni eivät riittäneet kakkosjoukkuetta pidemmälle. Päätin silti lähteä mukaan, sillä saan juosta itselleni mieluisan noin 5km:n osuuden. Viime vuonna samalla osuudella tulos oli hieman ontuneesta suunnistuksesta huolimatta hyvä, ja onnistunutta juoksua lähden tietysti nytkin tekemään.

Oravatonni ei nostanut itseluottamusta pilviin, mutta niillä mennään mitä on annettu. Uskon suunnistuksen sujuvan hyvin, kunhan olen alusta loppuun huolellinen enkä hosu. Fysiikka on suurempi kysymysmerkki. Oravatonnissa ei kulkenut, mutta Mannan maasto sopii itselleni paremmin. Lisäksi matka on lyhyempi, joten vastaavaa viimeisen kilometrin hyytymistä tuskin koen ainakaan samassa mittakaavassa. Aion lähteä tapojeni mukaisesti säästelemättä liikkeelle, ja katsoa sitten, miten pitkälle jaksan. Jos menee hyvin, lopussa tuntuu paskalta, mutta puristusta löytyy.

Kun viikon takaiset itseään toistaneet tapahtumat veivät halut pullojen ja törkkien korkkailuun, urheilu on vallannut jälleen tilaa itselleen. Ja hyvä niin. Mikäs tässä on peuhatessa niin kauan kuin huvittaa. Harmi vaan, etteivät nämä paikalliset lenkkimaastot oikein inspiroi. Kyllä minun pitäisi päästä täältä Turusta pois.