Ilmoitin 10mila-valitsijoille, etten ole halukas juoksemaan. En ole sellaisessa kunnossa, että kilpailemisessa ylipäätään on mitään mieltä. On järjetöntä lähteä kilpailuihin valmistautumatta, huonossa kunnossa tai silloin, kun se ei kertakaikkiaan kiinnosta. Tiedän valmiiksi, etten pysty juoksemaan kuin huonosti, enkä todellakaan halua lähteä viikonlopuksi Ruotsiin asti vain todetakseni sen.

Vielä urheilemistakin vähemmän minua kiinnostaa 10mila-matka vaihtoehtona viikonlopun viettoon. Loppusyksynä Manna, Smålanti ja Mossi oli sellainen kolmikko, joka poltti täysin päreeni suunnistusporukoihin. Tänä keväänä ajattelin tunteen kadonneen, mutta Ruotsin kevätleiri ja Kevätyö palauttivat syksyiset fiilikset mieleen. Sen verran olen matkani varrella viisastunut, että osaan nyt jo etukäteen nähdä, mitä 10milasta olisi tulossa, ja ymmärrän jättää sen väliin.

Olen todella katkera ja vihainen, jos minut ilmoituksestani huolimatta valitaan joukkueeseen. Tiedän, että velvollisuuteni on juosta jos käsketään, mutta matkaan on halukkaita niin paljon, että joukkue tulee ehdottomasti valita niistä. Kukaan ei hyödy siitä, jos minut pakotetaan juoksemaan.

Ylipäätään kummaksun kakkosjoukkueen lähettämistä. Joukkue on niin huono, että mistään sijoituksista ei taistella, ja muiden matkassakaan ei pysytä kuin korkeintaan pari ensimmäistä osuutta. Potentiaalisia tulevaisuuden ykkösjoukkuemiehiäkään ei meiltä löydy kuin pari, jotka olisi aivan hyvin voitu istuttaa vaikka OL-UT:n parille ensimmäiselle osuudelle. Seura olisi säästänyt rahaa ja vaivaa.

Seuraavan kerran olen kuitenkin suunnistustouhuissa mukana jo lauantaina Ankkurirastien toimitsijana. Risto pyysi minut leimantarkistajaksi, ja mikäs siinä, enköhän mie sen pestin sitten hoida. Toivottavasti olisi kiva ilma.